Pääyhteistyökumppanit
Yhteistyökumppanit
Onnellista haikeutta
Anssi Juutilainen

On lauantai-ilta, 17.7.2010. Jotenkin ihmeellinen olo ja tunne. Tuosta tunteesta ei oikein saa selvyyttä, mitä se loppujen lopuksi on. Haikeutta? Väsymystä? Tyytyväisyyttä onnistumisesta? Iloa? Kiirettä? Muistamista? Epävarmuutta?

Pitkä, noin kolmen vuoden projekti on sen oleellisimmalta osalta ohi ja vuoden 2010 Fin5 –suunnistusviikko on saanut tänään päätöksensä. Aamun reippaassa, mutta varmasti kaikkien toivomassa ja virkistävässä sateessa, joka iltapäivää kohti kirkastui miellyttäväksi heinäkuiseksi hellesääksi, kisattiin viikon viides osakilpailu ja ratkottiin lopulliset sijoitukset tuloslistoilla. Päästiin siihen pisteeseen, joka tietyllä tapaa summasi useimpien osallistujien oivallukset ja onnistumiset viikon aikana Ruunalammen rinteillä, Rappukallioilla, Kylmillä vuorilla, Kytösuolla tai Härkojan kankaalla.

Niin myös järjestäjän näkökulmasta. Kilpailunjohtajan, Antti Kanervan liikuttunut kiitospuhe palkintoseremonian yhteydessä nosti kosteutta silmäkulmaan myös monella muulla toimitsijatehtävissä olleella. Tuon puheen aikana koettiin varmasti voimakasta yhteistä onnistumisen iloa kisapaikan katsomossa, johon toimitsijajoukko oli kokoontunut. Monta lähtöä on parin viime vuoden aikana tehty, monta palaveria pidetty ja puhelinsoittoa soitettu. Nyt oli lyhyt hetki aikaa kokea jotain ainutkertaista, juuri tällä paikalla. Yhdessä.

Ei voi kieltää, etteikö viikko olisi ollut täyttä toimintaa. Maanantai ja ensimmäinen päivä kaikessa hektisyydessään ja pienien asioiden selvittelyissään oli kyllä vertaansa vailla. Kun samanaikaisesti itsellä on mielessä vähintäänkin kolme asiaa, jotka pitää tehdä ja samanaikaisesti puheluja on jonoksi asti, oli vain onni, että kännykkäverkko asetti rajoitteita myös järjestäjien puhelinliikenteelle.

Välipäivänä pääsimme kokemaan jotain ainutlaatuista. Huippuliigan sprintti keskellä Imatraa, keskellä vilkkainta turistiaikaa ja keskellä iltapäivää herätti monien mielessä epäilyjä. Välillä itselläkin. Mutta pakko oli uskoa, että miksei se onnistuisi, jos sama onnistuu keskellä Tukholmaa tai Zürichiä. Ja se onnistui, jopa yli odotusten. Ja niin monen taho yhteistyönä, sillä järjestelytehtävissä olivat keskeisissä rooleissa myös Joutsenon Kullervo ja Imatran Urheilijat. Myös tv-lähetys sai välitettyä upean, aurinkoisen kisatunnelman, jota oli seuraamassa ja osaltaan luomassa monituhatpäinen yleisö.

Kilpailukeskuksen purkaminen aloitettiin välittömästi lauantaina ja sunnuntain kuluessa valtaosa rakenteista on jo pakattu siirrettäväksi seuraaville kisajärjestäjille Lohjalle. Jukajärven kylä palaa omaan elämänrytmiinsä. Heinä kasvaa uudelleen, nyt vähän tallaantuneille pelloille. Rasteille johdattelevat polut häviävät ja rastipukit maatuvat aikanaan. Tämä viikko jää kuitenkin ikuisesti kylän historiaan iloisena muistona.

Kiitos siitä Teille kaikille!

Pääsihteeri

2 kommenttia | Kommentoi
19.07.2010 14:47
Petri moisio
"Ikävä särö", Ikävä särö järjestelyihin välitettavasti tuli. Viimeinen päivä, viimeiset rastit kierretty, viimeinen virkistävä suihku ja sitten tyttäreni D8RR meni luvattua ja kaivattua mitalia hakemaan. "Mitalit valitettavasti loppu, mutta tuolta saa hikipannan kun ei ole mitaleita" eipä ollut pantojakaan eikä muutakaan viimeisille pienille suunnistajille jaettavaksi, TOSI NOLOA! Itkuhan siitä tuli ja mielipaha! Autolle rahaa hakemaan ja ostamaan jotain joka mielipahaa vähän edes lievitää! Mitallipostia täällä odotellaan ja Kiitos muuten onnistuneesta rastiviikosta! Tv:Petri Moisio
19.07.2010 15:39
Anssi Juutilainen
Pahoittelemme muistomitalien loppumista. Otimme tietoisesti riskin pienentää ennakkoon tilattujen mitalien määrää, sillä usein niitä on jäänyt järjestäjille iso kasa varaston nurkkaan ja toisaalta kaikki eivät mitalia edes halua. Määrän arviointi ei ole ihan helppo. Toimitamme mitalin kaikille osoitetietonsa jättäneille. Mitalitehtaalta saimme tiedon, että toimitus meille on syyskuun alussa. Sen jälkeen mitalit postitetaan ne tilanneille. Puffihuiveja sitä vastoin oli kaikille RR-sarjalaisille palkintona. Jos sekin on jostain syystä jäänyt saamatta, pyydämme ottamaan yhteyttä joko Fin5 -infoon tai allekirjoittaneeseen. Ystävällisin terveisin Anssi J
Kirjoita kommentti
Kirjoittaja
Sähköpostiosoite
Kommentti

 

  SKVuoksilogo3                       Vaakuna värillinen (kopio)    Imatra            Muokattu vaakuna (kopio)  Ruokolahti 

Ssl vaaka (kopio)

                          Tornator nettilogo                                  ONE WAY nettilogo                                                                                                                                                                                                 

 StoraEnso nettilogo

                                                           

                                                            Pohjola                         Veikkaus